Maskun Maamiesseura on vuonna 1877 perustettu varsinaissuomalainen maatalousalan yhdistys.
Maskun Maamiesseura ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tehtävänä on tukea maskulaisia maaseutuelinkeinojen parissa työskenteleviä ja edesauttaa maatalouselinkeinon toimintaedellytyksiä Maskussa. Yhdistys tukee jäsenistönsä ammatillista osaamista järjestämällä muun muassa maatalousaiheisia koulutustilaisuuksia. Neuvontatoiminnan lisäksi yhdistys vuokraa maatalouskoneita jäsentensä käyttöön.
Maskun Maamiesseuran tärkeänä tehtävänä on koota yhteen yhä harvalukuisemmaksi käyvää maatalousväestöä. Tavoitteenamme on yhdistää maskulaisia maataloustuottajia ja heidän perheitään järjestämällä myös vapaa-ajan tapahtumia ja retkiä. Vuonna 2024 Maskun maamiesseuraan kuului yhteensä 113 jäsentä.
Seuran toiminta
Maamiesseura järjestää yhteistyössä muiden paikallisten maatalousalan toimijoiden kanssa mm. maatalousaiheista koulutustilaisuuksia, tiedottaa kasvinsuojeluruiskujen testausmahdollisuuksista ja osallistuu tarvittaessa paikalliseen maatalousalan keskusteluun.
Maskun Maamiesseuran tärkeimmät vuosittaiset tapahtumat ovat seuran kevät- ja syyskokoukset. Virallisten kokousten yhteydessä kuullaan tavallisesti paikalle kutsuttujen asiantuntijoiden esitelmiä ajankohtaisista maatalouskysymyksistä.
Etenkin vapaa-aikaan liittyvät tilaisuudet järjestetään tiiviisti yhteistyössä Maskun Maa- ja Kotitalousnaisten sekä MTK-Maskun kanssa. Tietoa tulevista tapahtumista saat verkkosivuilta sekä jäsenistölle keväällä lähetettävästä jäsenkirjeestä.